Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta lähtee historialliselle Game On -kiertueelle
Varusmiessoittokunnan tämän vuoden suurin itse järjestämä kiertue on Game On. Se kokoaa 12.–17. elokuuta sekä pelimusiikin klassikot että uudet ja mahtipontiset teokset uudenlaisina sovituksina sinfoniselle puhallinorkesterille, jousistolle sekä rockbändille, mikä tekee kiertueesta historiallisen. Kiertue vierailee Tampereella, Kuopiossa, Lahdessa sekä Hämeenlinnassa.
Varusmiespalvelustaan suorittavat soittajat ovat kotoisin ympäri Suomea. Suuri osa tulee Päijät-Hämeestä: Lahdesta ja Heinolasta.
Sibeliustalossa järjestetään konsertin lisäksi suuri reunion-tapahtuma, johon osallistuu 25 vuoden aikana Varusmiessoittokunnassa varusmiespalveluksensa suorittaneita tapaamaan toisiaan.
Kiertueella mukana ovat myös entinen varusmiessoittokuntalainen, Justimuksen Sami Harmaala sekä Youtube-suosioon ponnahtanut Herbalisti.
Game On -kiertueella kapellimestareina toimivat musiikkikapteeni Jarkko Aaltonen sekä musiikkikapteeni Tero Haikala.
Game On on yksi Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan 25:nnen toimintavuoden päätapahtumista. Pelimusiikki on valittu tämänvuotisen kiertueen teemaksi sen ollessa aiheena ajankohtainen. Kiertueen tavoitteena on myös saada konserttiyleisöön eri ikäistä väkeä, sillä pelimaailma ja sen musiikki yhdistävät. Konsertin kappalelista ja massiivinen kokoonpano tarjoavat unohtumattoman elämyksen huolimatta siitä, onko perehtynyt peleihin.
Kiertueen liput ovat myynnissä (10€/20€). Kiertueaikataulu on seuraava:
12.8.2015 kello 19 Tampere, Tampere-talo
13.8.2015 kello 19 Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus
14.8.2015 kello 19 Lahti, Sibeliustalo
17.8.2015 kello 19 Hämeenlinna, Verkatehdas
Lisätietoa antaa ja haastattelupyynnöt välittää Varusmiessoittokunnan tiedottaja,
vänrikki Jere Paldanius
p. 0299 570 278, sähköposti: jere.paldanius@mil.fi
Tästä linkistä löytyy painolaatuisia kuvia:
https://tiedostot.vmskreservilaiset.fi/index.php/s/ts7bgD6msYrsU0x