Lisätty 19.1.2017 tiedot esitelmästä
Tiirismaan Reserviläiset ry:n ja Lahden Reserviläiset ry:n yhdistymisen jälkeen vuonna 2014 yhdistyksemme maantieteellinen toimialue laajentui kattaen Lahden lisäksi Hollolan, Kärkölän ja Hämeenkosken. Yhdistystämme johdetaan Lahdesta, mutta toimintamme kattaa koko alueen.
Olemme pitäneet sääntömääräisiä kevät- ja syyskokouksia yhdistymisen jälkeen Lahden lisäksi Hollolassa. Haluamme osoittaa, että muitakaan alueitamme ei ole unohdettu. Pidämmekin tänä vuonna kevätkokouksen Kärkölässä kahvila Tähkän tiloissa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki jäsenemme, mutta aivan erityisesti haluamme toivottaa tervetulleeksi teidät kärköläläiset tapaamaan yhdistyksemme johtoa ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista kokouksen yhteydessä. Tarvittaessa voitte tuoda kokoukselle päätettäväksi alueeseen liittyviä asioita, tai käyttää vapaasti puheenvuoroja.
Kahvila Tähkä on Kärkölän kirkonkylässä kirkkoa vastapäätä sijaitseva pitopalvelukahvila, jonka toimitilat ovat Lotta Svärd -järjestön vuonna 1939 rakennetussa talossa. Talo ja ympäröivä perinnemaisema ovat suojeltuja. Arvokas ympäristö sopii mitä parhaiten kevätkokouksemme pitopaikaksi, onhan kokouksemmekin eräänlainen juhlatilaisuus palkitsemisineen ja muistamisineen.
Vuosikokous pidetään keskiviikkona 8.3.2017 klo 18:00 alkaen. Tilaisuus alkaa esitelmällä, jonka kesto on n. 40 minuuttia. Esitelmän pitää Päijät-Hämeen Liiton hallituksen puheenjohtaja Jari Salonen, ja sen aiheena on Hälvälän ampuma-alueen vaiheet ja tulevaisuus. Esitelmän jälkeen on 15-20 minuuttia aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Varsinainen vuosikokous alkaa klo 19:00. Kokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat ja mahdolliset muut asiat. Muut asiat tulee ilmoittaa hallitukselle kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta. Tilaisuuden lopuksi suoritetaan palkitsemiset ja läsnäoloarvonta.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Tervetuloa!