Syyskokous hyväksyi uudet säännöt

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 31.10.2017 Maanpuolustustalolla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokous käsitteli sääntöehdotuksen, jonka hallitus oli laatinut. Kokous poisti säännöistä pykälästä §6 kohdan, joka määrittelee kunniapuheenjohtajien ja kunniajäsenten määrän. Muita muutoksia sääntömuutosesitykseen ei tullut.

Toimihenkilöt vaihtuvat

Syyskokous päätti, että hallituksen koko säilyy samana kuin kuluvana vuonna. Uudessa hallituksessa on siis kahdeksan jäsentä ja puheenjohtaja.

Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Hannu Eskeli, joka oli yksi erovuoroisista hallituksen jäsenistä. Erovuoroisista valittiin uudelle kaudelle Erkki Vilja ja Jari Hollo. Hannu Eskelin tilalle valittiin Jari Salonen, ja neljäntenä erovuorossa olleen Kalevi Väisäsen tilalle valittiin Timo Lahtinen. Hallituksessa jatkavat viime syyskokouksessa valitut Tuomo Pohjantuli, Tuomo Virta, Marko Pulkkinen ja Teijo Nipuli. Hallituskausi kestää kaksi vuotta ja erovuorossa on aina puolet hallituksesta kerrallaan.

Jäsenmaksu säilyy ennallaan

Reserviläisliitto ja Päijät-Hämeen Reservipiiri ry ovat ilmoittaneet, että jäsenmaksuosuudet eivät muutu. Koska yhdistykselläkään ei ole korotuspaineita, jäsenmaksu päätettiin pitää 36 eurossa.

Hälvälän Ampumaurheilukeskus ry:n jäsenyys toimintasuunnitelmaan

Vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan on kirjattiin kohta, jossa päätetään liittymisestä Hälvälän Ampumaurheilukeskus ry:n (HAUK) jäseneksi. HAUK on allekirjoittanut Puolustusvoimien kanssa hallintasopimuksen, jonka määrittelee, että kaikki ampumaradalla kävijät Puolustusvoimia lukuunottamatta toimivat HAUK:n ehtojen mukaisesti. Näiden ehtojen mukaisesti HAUK voi määritellä jäsenyydelle hinnan. Hallitus aloittaa HAUK:n kanssa neuvottelut jäsenyydestä jo kuluvan syksyn aikana, jotta jäsenyytemme olisi mahdollisimman edullinen ampujille.

Läsnäoloarvonnan palkinto Marko Pulkkiselle

Läsnäoloarvonnassa oli palkintona Marttiinin Ilves-puukko. Sen voitti Marko Pulkkinen. Onnittelut voittajalle!